Vuosikertomus 2019
Bittium vuonna 2019
Etusivu   >  Bittium vuonna 2019  >  Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus

Vuosi 2019 oli Bittiumille tärkeä kasvun vuosi. Strategiamme mukaiset panostukset kansainvälistymiseen alkoivat näkyä liiketoiminnassa. Aloitimme taktisen viestinnän järjestelmätoimitukset Itävallan puolustusvoimille. Bittiumin taktinen runkoverkko tuotteineen tulee Itävallan puolustusvoimien uuden taktisen tiedonsiirtojärjestelmän ytimeksi. Tämä on tärkeä askel puolustusmarkkinoille suunnatun taktisen viestinnän tuoteportfoliomme kansainvälistymiselle.

Terveysteknologiatuotteiden osalta kasvu kansainvälisillä markkinoilla näkyi sydämen sähköistä toimintaa mittaavien tuotteiden merkittävinä toimituksina asiakkaallemme Preventicelle Yhdysvaltoihin. Olemme kehittäneet yhteistyössä Preventicen kanssa kokonaisratkaisun, joka parantaa sekä lääkärin että potilaan käyttökokemusta sydämen etämonitoroinnissa.

Kasvun mahdollistamiseksi jatkoimme edelleen merkittäviä investointeja omien tuotteidemme kehittämiseen. Tavoittelemme, että tuotekehitysinvestointien taso suhteessa liikevaihtoon kääntyy kuitenkin laskuun vuonna 2020. Tuotekehitysinvestoinnit kohdistuivat pääsääntöisesti puolustusteollisuudelle suunnatun taktisen viestintäjärjestelmän ja sen tuotteiden kehittämiseen, erilaisten viranomais- ja erikoispäätelaitteiden sekä niitä tukevien tietoturvaohjelmistojen kehittämiseen, ja terveysteknologiatuotteiden kehittämiseen.

Uusien Bittium Tough SDR -sotilas- ja ajoneuvoradioiden kehitystyö on kestänyt hieman ennakoitua pidempään. Tuotteiden kenttätestejä on viety läpi vuoden 2019 viimeisellä puoliskolla ja varsinaiset tuotetoimitukset asiakkaille pyrimme aloittamaan alkuvuonna 2020. Tuotteet on suunniteltu toimimaan äärimmäisissä olosuhteissa ja ne tuovat asiakkaillemme merkittävää uutta suorituskykyä. Niissä on erittäin laajan taajuusalueen ansiosta ainutlaatuinen häirinnänsietokyky ja vahva tietoturva.

Toukokuussa toimme markkinoille uuden Bittium Tough Mobile 2 -älypuhelimen. Puhelimen ydin on sen kerroksittain rakennettu tietoturva ja se on suunnattu äärimmäistä tietoturvaa tarvitseville asiakkaille. Uusi puhelin tulee Bittiumin Tough Mobile 1:n rinnalle, jolla on viranomaisen hyväksyntä confidential-tasoisen tiedon käsittelylle ja lähettämiselle langattomasti.

Uuden Tough Mobile 2:n tuotetoimitukset asiakkaille aloitettiin vuoden toisella vuosipuoliskolla. Moderni älypuhelinmuotoilu yhdistettynä maailman korkealuokkaisimpaan tietoturvaan on herättänyt kiinnostusta markkinoilla. Jatkuvasti tapahtuvat tietoturvahyökkäykset kasvattavat tietoisuutta mobiilitietoturvan tärkeydestä.

Meksikon valtion viranomaisille kehitettyjen satelliittipuhelimien toimitusmäärät jäivät viime vuonna tavoitteesta. Tavoittelemme volyymitoimituksia vuoden 2020 aikana.

Tuotekehityspalvelujen myynti laski edellisvuodesta. Laskuun vaikuttivat erityisesti yhtiön omat merkittävät tuotekehitysprojektit, jotka kiinnittivät osaajia omien tuotteidemme tuotekehityksen. Olemme kehittäneet toimintatapojamme ja organisaatiotamme itseohjautuvammaksi, minkä odotetaan tuovan lisää tehokkuutta toimintaan. Tavoitteenamme on tänä vuonna kasvattaa tuotekehityspalveluprojektien määrää ja laajentaa asiakaspohjaa. Bittiumin tuotekehityspalvelujen merkittävimmät markkinasegmentit ovat teollisuus, lääketieteen teknologia sekä autoteollisuus.

Tavoitteenamme on olla merkittävä kansainvälinen turvallisten ja luotettavien viestintä- ja liitettävyysratkaisujen toimittaja erityisesti puolustus- ja viranomaismarkkinassa sekä erityisesti sairaalan ulkopuolella tapahtuvan biosignaalien mittaamisen ja analytiikan ratkaisuissa. Ensimmäiset askeleet kohti tätä tavoitteetta on otettu, mikä luo hyvän pohjan tulevaisuuden kasvulle. Tulemme jatkamaan strategiamme mukaisia panostuksia yrityksen kansainvälisen kasvun mahdollistamiseksi sekä tuotekehityksessä että toimintamme kehittämisessä.

Haluan kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja luottamuksesta yritystämme kohtaan. Haluan kiittää henkilöstöämme ahkerasta työstä ja sitoutumisesta yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kiitän myös omistajiamme pitkäjänteisyydestä ja luottamuksesta. Yhdessä tekemällä voimme mahdollistaa menestyksemme myös tulevaisuudessa.

Hannu Huttunen
toimitusjohtaja