Vuosikertomus 2019
Vastuullisuus Bittiumilla 2019
Etusivu   >  Vastuullisuus  >  Vastuullisuuden painopistealueet  >  Innovatiiviset ja kehittyvät ihmiset

Painopistealue #1

Innovatiiviset ja kehittyvät ihmiset

Hyvinvoivat ja innovatiiviset osaajat ovat avain menestykseemme. Henkilöstömme hyvinvoinnista huolehtiminen, osaamisen kehittäminen sekä tulevaisuuden osaajien rekrytointi ovat tärkeitä painopistealueitamme.

Vuoden 2019 lopussa Bittiumilla työskenteli yhteensä 655 henkeä Suomessa, Yhdysvalloissa, Meksikossa, Singaporessa ja Saksassa. 99 prosenttia henkilöstöstämme työskentelee Suomessa. Suurin osa henkilöstöstä on tuotekehitysinsinöörejä.

Tavoitteet Toimenpiteet Mittarit Esimerkkejä toteumasta
Henkilöstön hyvinvointi ja
sitouttaminen
Jatkaa panostusta hyvän
henkilöstökokemuksen ja yhteisöllisyyden rakentamiseen
Henkilöstötyytyväisyys-kyselyn tulokset ja kattavuus Henkilöstötyytyväisyys-kyselyn tulokset paranivat hieman edellisvuodesta; 0,1 yksikköä (asteikolla 1–5)
Henkilöstötyytyväisyys-kyselyn osallistumisaste parani 80 prosenttiin
Osaamisen kehittäminen Koulutusten lisääminen ja mahdollistaminen sekä
eritysosaamisten huomiointi
Koulutukseen käytetty
aika/henkilö
3,4 päivää/henkilö
Työnantajamielikuvan
kehittäminen
Bittiumin tunnettuuden
kasvattaminen ja vahvuuksien esilletuonti
Ulkoinen työnantajamielikuva-tutkimus Suunniteltu tehtäväksi
vuonna 2020 tai 2021

Työnantajamielikuvan kehittäminen sisäisesti Sisäinen työnantajamielikuva-tutkimus Uusien henkilöiden
perehdytysohjelma päivitetty

Havainnot sidosryhmäkyselyn tuloksista ja vastauksista

Sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien mielestä painopistealue on Bittiumille tärkeä. Mielipiteet Bittiumin onnistumisesta painopistealueen huomioonottamiseen toiminnassaan vaihtelivat hieman verrokkiryhmien välillä siten, että sisäiset sidosryhmät olivat ulkoisia sidosryhmiä kriittisempiä. Painopistealue säilyy edelleen yhtiön yhtenä vastuullisuuden painopistealueista.

Sisäisesti järjestettyjä koulutusmahdollisuuksia pidettiin tärkeänä ja motivoivana, tosin projekteissa oleva jatkuva kiire koettiin haasteeksi koulutukselle. Tasapainon löytämistä näiden välillä jatkossa pidettiin tärkeänä innovoinnin ja kehityksen näkökulmasta.

Ulkoisten sidosryhmien vastauksista heijastui mielikuva siitä, että ihmisistä, heidän hyvinvoinnistaan ja kehittymisestään pidetään Bittiumilla hyvää huolta. Ulkoisesta näkökulmasta henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimisesta pidettiin tärkeänä.

 

Painopistealueen vastaavuudet YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin


8. Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua
Edistää kaikkia koskevaa kestävää talouskasvua, täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällisiä työpaikkoja.

8.7 Ryhtyä välittömiin ja tehokkaisiin toimiin pakkotyön, modernin orjuuden ja ihmiskaupan poistamiseksi, varmistaa lapsityön pahimpien muotojen, kuten lapsisotilaiden värväämisen ja käytön, kieltäminen ja poistaminen sekä lopettaa lapsityö kaikissa muodoissaan vuoteen 2025 mennessä.

8.8 Suojata työelämän oikeuksia ja taata turvallinen työympäristö kaikille työntekijöille, mukaan lukien siirtotyöläisille, erityisesti naisille ja epävarmassa työsuhteessa oleville.

  • Huolehdimme, että alihankkijamme toimivat laatimiemme Supplier Requirements -vaatimusten mukaisesti, joissa huomioidaan ihmisoikeuksien toteutuminen liiketoimintaamme välittömästi liittyvissä toiminnoissa. Jaamme vaatimuksemme internetsivustollamme.
  • Seuraamme henkilöstön työhyvinvoinnin tasoa usealla eri tavalla ja yrityksessä on selkeät käytännöt työkyvyn tukemiseen. Ylläpidämme ajanmukaisia turvallisuussuunnitelmia mukaan lukien tasa-arvosuunnitelma. Turvallisuusasiat on huomioitu perehdytysohjelmassa. Yrityksen tarjoamat henkilöstöedut on valittu siten, että ne tukevat sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia sekä rakentavat yhteisöllisyyttä.

Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja
Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta
ja innovaatioita.

9.5 Lisätä tieteellistä tutkimusta, uudistaa teollisuudenalojen teknologisia valmiuksia kaikissa maissa, erityisesti kehitysmaissa, esimerkiksi kannustamalla innovointiin ja lisäämällä merkittävästi tutkimus- ja kehityshenkilöstön määrää miljoonaa ihmistä kohti sekä julkista ja yksityistä rahoitusta tutkimus- ja kehitystoimintaan vuoteen 2030 mennessä.

  • Investoimme merkittävästi tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan uudistaaksemme ja ylläpitääksemme innovatiivisia ja kilpailukykyisiä tuotteita. T&K-toiminnan osuus liikevaihdostamme oli vuonna 2019 33,4 prosenttia.
  • Luomme henkilöstöllemme mahdollisuuksia jatkuvaan osaamisen kehittämiseen opiskelemalla sekä sisäisillä ja ulkoisilla koulutuksilla. Monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät mahdollistavat jatkuvan kehittymisen työn ohella ja kannustamme avoimeen tiedon jakamiseen.

Yrityskulttuuri ja innovatiivisuus

Bittium on perustamisestaan asti ollut vahvasti arvopohjainen yritys, jossa arvot ovat osa jokapäiväistä tekemistä ja kulttuuria. Yrityskulttuuriamme kuvaa matala organisaatio, vähäinen hierarkia, ketteryys ja avoimuus. Bittiläisiä yhdistää innostus teknologioihin ja uuden oppimiseen.

Uskomme osallistavaan ja keskustelevaan kulttuuriin, jossa on tilaa jatkuvalle kehittämiselle. Näin luomme pohjan myös innovatiivisuudelle, joka on yksi arvoistamme.

Innovatiivisuus on pitkälti sisäänrakennettu toimintaamme. Tuemme innovatiivisuutta muun muassa kannustavalla ja monimuotoisella yrityskulttuurilla sekä toimintatavoilla ja tilaratkaisuilla. Innovatiivisuus heijastuu lopulta tuotekehitykseen ja asiakastyöhön. Bittium muun muassa kehitti maailman ensimmäisen älypuhelimen, joka käyttää sekä maanpäällistä että satelliittiyhteyttä jo vuonna 2009.

Vuoden 2019 aikana jatkoimme organisaation ja toimintatapojen kehittämistä itseohjautuvuuden, ketteryyden ja valmentavan johtamisen periaatteita hyödyntäen. Edellisenä vuonna yhteistyössä Työsuojelurahaston kanssa käynnistettyyn muutoshankkeeseen osallistui erilaisten työryhmien kautta noin 100 työntekijäämme eri organisaatiotasoilta. Hankkeessa toteutetun alkukyselyn perusteella työryhmät valitsivat aihealueita, joiden kehittäminen nähtiin tärkeänä pohjatyönä tulevaisuuden itseohjautuvuuden ja ketteryyden sekä työhyvinvoinnin ja hyvän henkilöstökokemuksen vahvistamiseen organisaatiossa. Valittuja kehitysalueita olivat muun muassa palaverikäytännöt, perehdytysprosessit, strategiaviestintä sekä muutosagenttitoiminnan käynnistäminen.  Osana hanketta aloitimme myös organisaatiomallin uudistukseen liittyvän Kilta-pilotin, jossa tavoitteena on lisätä osaamisalueiden henkilöstön itseohjautuvuutta ja vaikutusmahdollisuuksia oman työn organisointiin ja osaamisen kehittämiseen. Näiden asioiden kehittäminen jatkuu vielä alkuvuodesta 2020.

Henkilöstötutkimus ja työntekijäkokemus

Innovatiivisuuden edellytyksenä on motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö, hyvä esimiestyö ja yhteisöllisyys. Kerran vuodessa toteutettava henkilöstötutkimus (Bittium Employee Survey, BES) on tärkeä työkalu työhyvinvoinnin ja -tyytyväisyyden kehittämiseksi ja työntekijäkokemuksen vahvistamiseksi. Tutkimuksen tuloksista keskustellaan kaikilla organisaatiotasoilla aina hallituksesta ja johtoryhmästä yksittäisten esimiesten tiimeihin.

Vuoden 2019 loppupuolella valmistuneen henkilöstötutkimuksen vastausprosentti nousi edellisen vuoden 67 prosentista 80 prosenttiin. Kokonaisuudessaan vuoden 2019 tuloksissa oli hienoista nousua edellisestä vuodesta. Yksittäisistä tuloksista eniten vahvistui esimiestyö, joka oli yksi vahvuuksistamme myös edellisenä vuonna. Muita henkilöstötutkimuksesta esille nousseita vahvuuksiamme ovat yhteishenki ja yhteisöllisyys. Kehityskohtina esille nousivat muun muassa jo edellisenä vuotena havaittu projekteissa näkyvä kiire, prosessien ketteryys sekä sisäinen viestintä.  Osaamisen kehittämiseen tehdyt panostukset näkyivät henkilöstötutkimuksessa positiivisesti.

Projektijohtamisen ja prosessien ketteryyden kehittäminen sekä sisäisen viestinnän parantaminen eri organisaatiotasoilla ovat henkilöstötutkimuksesta nousevia painopistealueita vuodelle 2020.

Osaamisen kehittäminen ja kehityskeskustelut

Uudistimme kehityskeskustelumallimme vuonna 2016. Uuden mallin mukaisesti alainen ja esimies keskustelevat vapaamuotoisesti neljännesvuosittain (Quarter Chat). Lisäksi työntekijöillä on mahdollisuus sopia erillinen pidempi keskustelu erityisesti pitkän tähtäimen osaamisen kehittämisen suunnitelmaa varten. Tämä varsinainen kehityskeskustelu käydään silloin, kun se on ajankohtaista osaamisen kehittymisen näkökulmasta.

Tärkeänä tavoitteena tiheämmin toteutettaviin säännöllisiin keskusteluihin siirtymisessä on ollut yksilökohtaisuuden huomioiminen, työhyvinvoinnin tuki ja esimies-alaissuhteen luottamuksen vahvistaminen.

Valmentava esimiestyö on tärkeä työkalu tukemaan yksilöiden osaamisen kehittymistä. Järjestimme vuoden 2019 aikana esimieskoulutuksia, jotka keskittyivät esimiestaitojen ja valmentavan esimiestyön vahvistamiseen. Kuusiosainen valmennus kattoi laajasti eri esimiestyön osa-alueita, kuten työnantajamielikuvan vahvistaminen rekrytoinnissa, varhainen tuki, erilaisten tiimien ja yksilöiden johtaminen sekä itsensä johtaminen. Koulutus toteutettiin yhdessä työeläkevakuutusyhtiö Varman kanssa. Vuoden lopulla toteutetun henkilöstökyselyn tulosten perusteella esimiestyö kehittyi edelleen ja on nyt yksi Bittiumin vahvuuksia.

Viime vuosina Bittiumin henkilöstön osaamisen kehittämisessä on keskitytty uusimpien ohjelmistokielten ja erilaisten standardien koulutuksiin, ketterien ja tehokkaiden toimintamallien ja esimerkiksi ohjelmiston elinkaariprosessien kehittämiseen sekä avoimeen lähdekoodiin perustuvien menetelmien tehokkaampaan käyttöön. Lisäksi Bittium on aktiivinen uusien teknologioiden osaamisen kehittämisessä, esimerkiksi 5G:n, langattomien viestintäteknologioiden, ohjelmistorobotiikan, koneoppimisen ja tekoälyn osalta.

Jokapäiväiseen työhön on sisällytetty erilaisia koulutuksen mahdollistavia tapoja, kuten työssä oppimista, sisäisiä ja ulkoisia kursseja, osaamisen jakamista sekä yksilöllistä opiskelua työn ohella. Vuonna 2019 koulutuspäivien määrä oli keskimäärin 3,4 päivää työntekijää kohden, johon sisältyvät sekä ulkoiset että sisäiset koulutukset mukaan lukien perehdytyskoulutus ja itseopiskelu.

Hyvinvointi ja työturvallisuus

Korkean teknologian asiantuntijaorganisaatiossa työ painottuu tutkimus- ja kehitystoimintaan, josta suuri osa on ohjelmistokehitystä, joten tuotteiden valmistukseen ja manuaaliseen työhön liittyvät fyysiset riskit ovat melko pieniä. Alallemme tyypillisimpiä työkykyriskejä ovatkin tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä työssä jaksaminen ja henkinen hyvinvointi. Bittiumin työntekijät työskentelevät pääsääntöisesti projekteissa, joissa aikataulut ja työkuormat voivat vaihdella nopeasti liiketoiminnan tilanteen mukaan.

Henkilöstön hyvinvointia tukevat laajat työterveyshuollon palvelut ja muut henkilöstöedut. Olemme panostaneet toimitilojemme suunnittelussa hyvän ergonomian lisäksi työympäristöön, joka kannustaa välittömään kanssakäymiseen ja yhdessä ideointiin.

Bittiumin työsuojelutoimikunta kokoontuu säännöllisesti, ja siihen osallistuu edustajia jokaiselta Suomen toimipisteen paikkakunnalta. Toiminnan keskeisenä sisältönä on Bittiumin henkilöstön työterveyden ja työkyvyn varjeleminen sekä työelämän laadun parantaminen.

Kaikissa Bittiumin toimipaikoissa on asianmukaiset turvallisuussuunnitelmat. Osa työntekijöistämme työskentelee tehtävissä, joissa sähköturvallisuuden varmistaminen vaatii erityishuomioita. Intranetissä olevan läheltä piti -ilmoituskanavan kautta työntekijät voivat ilmoittaa mahdollisia turvallisuus- ja läheltä piti -havaintoja.

Bittiumin henkilöstöhallinto ja työsuojelu tarkastelevat työtapaturmia määräajoin ja aina erityisen riskin ilmetessä. Vuonna 2019 Bittiumin Suomen yhtiöissä raportoitiin 11 työtapaturmaa, joista noin puolet tapahtui kodin ja työpaikan välisellä matkalla ja kolme työpaikalla. Kahdesta tapaturmasta aiheutui ohimenevää työkyvyttömyyttä.

Ihmisoikeudet, tasa-arvo ja monimuotoisuus

Kohtelemme kaikkia työntekijöitä ja -hakijoita tasa-arvoisesti sukupuolesta, iästä, etnisestä taustasta, poliittisesta mielipiteestä tai muusta vastaavasta taustasta riippumatta. Bittiumin tasa-arvosuunnitelma perustuu yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakiin. Tasa-arvon toteutumista tarkastellaan muun muassa henkilöstökyselyjen ja -tutkimuksen avulla palkkauksen, urakehityksen ja rekrytoinnin näkökulmasta.

Vuoden 2018 lopulla toteutettiin erillinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely, jonka tuloksia käsiteltiin vuoden 2019 aikana. Kyselyn vastausprosentti oli 51. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus saivat kyselyssä hyvät arvosanat, koko kyselyn keskiarvo oli 5,3 asteikolla 1-6. Sanallisissa palautteissa kehityskohteiksi nousivat palkkaukselliset, työtehtävien jakamiseen sekä uusien paikkojen täyttämiseen liittyvät kysymykset. Kyselyn tulosten perusteella tehtiin tarvittavat päivitykset ja toimenpidesuunnitelmat tasa-arvosuunnitelmaan, joka hyväksyttiin työsuojelutoimikunnassa.

Monimuotoisuuden johtamisessa ja kehittämisessä tärkeää on erilaisten taustojen ja kykyjen huomioiminen ja hyödyntäminen. Osallistavalla ja valmentavalla esimiestyöllä on tässä tärkeä rooli.

Hallituksen monimuotoisuutta koskevat periaatteet ovat määritelty osana yhtiön selvitystä hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

Bittiumilla on henkilöstöä valtaosin maissa, joissa ihmisoikeuslainsäädäntö on korkealla tasolla. Ihmisoikeuksien toteutumisen seuranta liittyy Bittiumilla lähinnä alihankkijoiden ja toimittajien toimintaan, jota Bittium pyrkii ohjeistamaan toimittajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävien raamisopimusten sekä niihin liittyvien Supplier Requirements -ohjeistojen avulla. Pääyhteistyökumppaneita arvioidaan sekä itsearvioinnein että auditoinnein vuosittaisen suunnitelman mukaisesti. Vuonna 2019 Bittium ei havainnut omassa eikä alihankkijoidensa toiminnassa rikkeitä tai merkittäviä poikkeamia liittyen lapsityövoiman käyttöön, pakkotyöhön, epäasiallisiin kurinpitotoimiin, ruumiilliseen kuritukseen tai henkilöstön terveydentilaa syrjivään tapaan.

Työnantajamielikuvan vahvistaminen

Teknologia-alalla on kova kilpailu parhaista osaajista, ja Bittium on tässä kilpailussa mukana. Bittiumin vahvuudet työnantajana ovat monipuoliset työtehtävät ja kehittymismahdollisuudet erilaisten teknologioiden, tuotteiden ja projektien parissa.

Työn merkityksellisyys korostuu niin nykyisten kuin potentiaalisten työntekijöiden keskuudessa, ja tähän kiinnitämme erityistä huomiota huomioimalla paremmin yksilöllisiä odotuksia ja kokemuksia siitä, mistä työn merkityksellisyys syntyy.

Keskitymme jatkossa yhä vahvemmin työnantajamielikuvamme vahvistamiseen, hakijakokemuksen parantamiseen ja työnantajalupauksemme kirkastamiseen varmistaaksemme parhaat osaajat myös tulevaisuudessa.

Aktiivinen vuorovaikutus

Kehityskeskusteluiden ja henkilöstökyselyn lisäksi tärkeitä sisäisen vuorovaikutuksen kanavia ovat esimerkiksi keskustelumuotoiset perehdytykset ja tiimipalaverit, koko henkilöstön tilaisuudet ja sosiaalinen intranet. Panostamme erityisesti yhteisiin henkilöstötapahtumiin. Tuemme henkilöstömme yhteisöllisyyttä ja aktiivisuutta myös vapaa-ajalla, esimerkiksi erilaisten kerhojen, liikuntavuorojen ja aktiviteettien kautta.

Teemme aktiivista yhteistyötä oppilaitoksien kanssa. Kerromme osaltamme alan kiinnostavuudesta ja mahdollisuuksista nuorille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Oppilaitosyhteistyö on myös tärkeä tulevaisuuden osaajien rekrytointikanava. Työn sisältö ja tekeminen konkretisoituvat hyvin yritysvierailujen yhteydessä.  Viimeisten parin vuoden ajalla enemmän kuin tuhat oppilasta ja opiskelijaa on vieraillut Bittiumilla. Joulukuussa 2019 saimme erityistunnustuksen Oulun kaupungilta tästä tekemästämme työstä.

Vuonna 2019 järjestimme toisen virallisen Lapset työpaikalla -tapahtuman. Henkilöstömme lapset vierailivat aamupäivän ajan tutustuen vanhempiensa työpaikkaan. Aamupäivän aikana järjestettiin lapsille suunnattuja Bittiumin toiminnasta kertovia yleisesittelyjä, Bittiumin tuote-esittelyjä ja kokeiluja sekä lasten palavereja.